Salmelan kesä oli menestys

Tekstiilitaiteilija Helena Vaari Taidekeskus Salmelassa Mäntyharjulla 6. elokuuta 2015.

Tekstiilitaiteilija Helena Vaari Taidekeskus Salmelassa Mäntyharjulla 6. elokuuta 2015.

Yli kolmenkymmenentuhannen taiteenystävien vierailut Taidekeskus Salmelan kesän 2015 näyttelyissä olivat jotain aivan käsittämätöntä, kiteyttää tekstiilitaiteilija Helena Vaari.

Lukemattomat uteliaiden kysymykset tekniikastani kokosivat laajan kuulijajoukon niin Domanderin talon galleriatilaan kuin myös hämyiseen hirsiaittaan, jossa olivat esillä antiikkilasilla lentävät pitsisiipiset fantasiakorennot.

Suuri osa Salmelassa vierailleista törmäsi ensimmäistä kertaa Vaarin edustamaan tekstiilitaiteeseen. Taiteilijan itsensä mielestä ilmaisu tekstiilikollaasi kuvaa parhaiten hänen töitään.
Tekstiilitaiteilija Helena Vaarille näyttely Salmelan kesässä oli huikea kokemus.

Sadoittain kysymyksiä

Vaarin ompelukoneella tekemät tekstiilikollaasit häkellyttivät katsojia, jotka olivat odottaneet näkevänsä ehkä perinteisiä ryijyjä ja raanuja.

Helena Vaari kävi Salmelassa kerran viikossa tapaamassa näyttelyvieraita ja esittelemässä töitään sekä vastailemassa lukuisiin yleisöä askarruttaneisiin kysymyksiin. Kuinka tällaisia pystyy tekemään? Oletko keksinyt tämän itse? Mistä saat ideat? Kuinka kauan tällaisen tekeminen kestää?

Salmelan hyväntuulinen kulttuuri-ilmapiiri, ahkera fiilis ja positiivinen palaute yleisöltä antoivat valtavasti voimavaroja ja uskoa jatkaa sillä taiteen tiellä, jonka olen valinnut, Vaari sanoo.

Olen todella kiitollinen siitä, että sain olla mukana näin hienossa tapahtumassa.
Ensimmäisenä Salmelassa

Kesän 2015 näyttelyssä oli mukana vahvoja naistaiteilijoita, joiden yhteisvoima näkyi kokonaisuudessa. Helena Vaari on ensimmäinen tekstiilitaiteilija Salmelan historiassa, joka on saanut oman taidekokonaisuutensa esille Salmelan kesänäyttelyihin.

Vaarin omaperäinen tekniikka, jossa yhdistyvät applikointi ja vapaa konekirjonta ihastutti monia ja lähes kaikki taulut myytiin.

Uniikit ompelukoneella tehdyt tekstiilikollaasit näyttivät edustaneen monelle näyttelyvieraalle jotain aivan uutta taiteen lajia, kertoo Vaari.

Neula siveltimenä

Tekstiilitaiteilija Helena Vaari työskentelee kuin öljyvärimaalari, mutta hänen siveltimenään on neula ja väreinä langat sekä kankaat.

Kun rinnakkain on satoja lankoja, moninkertaistuu kolmiulotteisuus, vaikka pieni lanka itsessään on jo kolmiulotteinen, valottaa Vaari tekniikkaansa.

Taidetekstiilien lisäksi Helena Vaari suunnittelee ja valmistaa myös kirkkotekstiilejä asiakkaiden kohteisiin ja parhaillaan työn alla on Lappeenrannan Lappeen kirkkoon valmistuva kuusiosainen kirkkotekstiilisarja.

Muita uusimpia kirkkotekstiilikokonaisuuksia on Haminan Marian kirkon kirkkotekstiilit, jotka valmistuivat vuonna 2014.

Teksti ja kuvat: Seppo JJ Sirkka, Eastpress Oy

Iloiset ja taiteesta kiinnostuneet ihmiset yhdistettynä Salmelan upeaan miljööseen tekivät minuun hyvin positiivisen vaikutuksen, sanoo tekstiilitaiteilija Helena Vaari.

 

 

 

.