Omenapuu on elämänpuu

Tekstiilitaiteilija Helena Vaari. Hämeenkosken kappeliseurakunta. Hämeenkosken kirkko 10.12.2017. Messun yhteydessä otettiin käyttöön Helena Vaarin suunnittelema ja toteuttama violetti kirkkotekstiilisarja.

HÄMEENKOSKEN KIRKON KIRKKOTEKSTIILISARJA ELÄMÄNPUU
VIOLETTI (2017), VALKOINEN (2015), VIHREÄ (2003) JA PUNAINEN (2004)

Elämänpuu on Kristus – Minä olen puu, te olette oksat – kuten Hämeenkosken kirkon alttaritaulussa Kristus kädet kohollaan kutsuu meitä luokseen: Tulkaa minun tyköni kaikki työtätekevät ja raskautetut, niin minä annan teille levon.
Viimeisenä värinä Elämänpuu-sarjasta otettiin käyttöön violetti liturginen väri 2. adventtina 10.12.2017.

Violetti on paaston ajan väri. Isoa paastoa vietetään ennen pääsiäistä laskiaisesta pitkäperjantaihin. Pieni paasto on ennen joulua. Violetti on hiljentymisen, itsensä tutkiskelun, epäitsekkyyden, rukouksen, katumuksen ja kärsimyksen väri.

Violetti kirkkotekstiilisarjan elämänpuu on omenapuu. Omenapuu kertoo suuresta puutarhurista.
Omenapuu on monelle tärkeä puu. Niitä on puutarhoissa, niitä hoidetaan ja ihaillaan kaikkina vuodenaikoina. Kun Hedelmistään puu tunnetaan – vertaus puhuu hyvistä ja huonoista oksista, on hyvä tutkistella itseään.

Omenapuu on luomiskertomuksessa Hyvän ja pahan tiedon puu. Se teksti luetaan paastonajan pyhinä. Omenapuun kasvua ja elämää voi miettiä myös ajankulumisen kautta. Puun kasvaminen kestää kauan. Milloin on aika kypsä korjuuseen?

Saarnatuolin kirjaliinassa on omenapuun kukkia. Kukat ovat alku hedelmän kasvulle. Kuulemme saarnatuolista sanaa – Jumalan sana on siemen ja alku. Sana on kuin puhdas, valkoinen omenapuun nuppu ja kukka. Sanan kuulemisesta alkaa kristityn matka. Valkoinen omenankukkien väri on vertauskuva valolle, toivolle, alulle ja puhtaudelle. Valkoinen on kuin Jeesus-lapsi, Neitsyt Maria ja kirkkovuoden alku.

Omenan kasvu kukasta hedelmäksi on kuin kristityn kasvumatka ehtoolliselle. Alttarilla antependiumissa on omenapuussa hedelmiä. Olemme kaikki erilaisia kuten puun omenatkin ovat.
Kirjottu omenapuu on perheomenapuu, siihen on vartettu erilaisia omenalajikkeita samaan puuhun.
Antependiumissa on myös ehtoollisen symbolit: Leipä – viljantähkät ja viini – viiniköynnös.

Messukasukkaan on kirjottu oranssin ja mustan sävyjä violetille villakankaalle. Oranssit sävyt muuttuvat liukuvasti violetiksi. Musta piikkinen köynnös kuvaa kristityn tietä ja Kristuksen kärsimystie Palmusunnuntaista Kiirastorstaihin.

Tuli on diakoni Laurentiuksen symboli ja tunnusmerkki. Se viittaa Hämeenkosken keskiaikaiseen kirkkoon, Pyhän Laurin kirkkoon. Laurentius kärsi marttyyrikuoleman polttamalla. Vesi on vertauskuvallisesti Hämeenkosken kosken kuohut ja kastevesi.
Vihreän liturgisen värisarjan elämänpuu on lehmus. Lehmus symbolisoi vahvaa kyläyhteisön sydäntä. Sen lehdet ovat sydämen muotoiset kertoen Jumalan rakkaudesta. Lehmuksia kasvaa mm. kirkon pihalla, se on Hämeenkosken lehtojen puu.
Elämänpuu on punaisessa alttarivaatteessa pähkinäpensas, se on Kristuksen symboli: kova kuori kuvaa ristinpuuta ja ydin Kristuksen jumalallista elämää.

Valkoisen liturgisen värisarjan elämänpuu on paju. Sen taipuisat oksat kaartuvat kumartamaan Jeesus-lasta. Pajua voi hyvin kutsua Pohjolan palmuksi ja se liittää yhteen joulun ja pääsiäisen.

Hämeenkosken kirkossa 10.12.2017. 2. adventin messussa saarnasi kappalainen Leevi Ruonakoski. Häntä avustivat Kalevi Hämäläinen ja Hannu Roppo. Kanttorina ja kirkkokuoron johtajana oli Johanna Huovinen ja suntiona Rauno Hauta-aho.

Kuvat Juha Tanhua