Kastehelmiä omenapuussa

Kastepuu-taulu Lappeen kirkkoon

Kastepuita käytetään seurakunnissa juhlistamaan lapsen kastetta ja seurakunnan yhteyteen ottamista.

Lappeen kirkossa otettiin käyttöön 8.1.2017. tekstiilitaiteilija Helena Vaari suunnittelema ja valmistama kastepuu-taulu. Lapsen etunimet ja kastepäivä kirjoitetaan pyöreää lasiseen ja litteään kastehelmeen, mikä kiinnitetään magneetilla tauluun. Taidetekstiilin takana on metallilevy.

Kastehelmen voi kiinnittää tauluun vanhempi, kummi, isovanhemmat tai vanhempi sisarus. Nuori tai aikuinen kastettu voi huolehtia siitä itse. Tämä on konkreettinen merkki siitä, että hänet on otettu seurakunnan jäseneksi. Kastepuussa on kerralla yhden vuoden aikana kastettujen lasten nimet.

Lappeen kirkon kastepuuna on rautatienomenapuu (Malus Hyvinge) eli riippaomenapuu. Alaspäin kasvavat oksat on vartettu omenapuun runkoon. Puu tekee keväällä kauniit, valkoiset kukat ja syksyllä punakeltaiset, kirpeät omenat. Riippaomenapuu kasvaa kauniiksi lehtimajaksi, kun sen oksat tavoittavat maata. Ensimmäinen jumalanpalveluspaikka oli Vanhassa Testamentissa lehtimaja.

Vahva omenapuunrunko kuvaa kirkkoa, seurakuntaa, perhettä – kaikkea sitä tukea ja turvaa, mitä pieni lapsi tarvitsee kasvaessaan. Keväiset valkoiset omenapuunkukat ovat kuin pieni, viaton lapsi – elämän alussa, elämän keväässä.

Kastehelmi on pisara kastevettä. Lasihelmi symbolisoi myös aamukastetta ja uutta päivää, uutta elämää. Lasiset kastehelmet voi asettaa mihin tahansa taulussa. Lehdelle, kukalle, runkoon, nurmelle.

Taidetekstiilin valmistustekniikka on sama kuin Lappeen Marian kirkon kirkkotekstiileissä – applikaatio ja vapaa konekirjonta. Työ on kokonaan käsityötä. Materiaalit ovat villa, silkki, puuvilla, viskoosi – sekä langoissa että kankaissa.